Kansanhuvina pommiuhka

Pohjoismaalaiset ihmiset ovat luonnostaan uteliaita. Tämä on oma käsitykseni. Jos Suomessa annetaan tiedote metsässä riehuvasta verenhimoisesta emokarhusta, suurin osa ihmisistä juoksee välittömästi metsään 3,2 megapikselin pokkarikamera kourassa. Nalleraukka on luultavasti tässä vaiheessa jo 300 kilometrin päässä mässyttämässä puolukoita.

Eilen Göteborgissa pyörähti käyntiin mielenkiintoinen tapahtumasarja. Kaupunkia tiedotettiin pommiuhasta. Jenkkikaverini kuvaili tilannetta hämmentyneenä: "Come on, we are in Sweden. Bombing Sweden is like kicking a puppy." Näinhän se on. Kuka nyt ruotsalaisia pommittaisi?Pellavapäät ovat yleisesti suojeltua kansaa, jota ei yksinkertaisesti saa kiusata. Länsinaapurimme miehet ovat rillipäisiä larppaajia, joita pidetään herttaisina yksineläjinä. Naiset taas ovat liian kauniita kiusattaviksi.

Tänään uutiset olivat levinneet jo kaikkialle. Äitini hermoili kotona ilman ruotsalaista puhelinnumeroani. Ajatuksissa oli luultavasti edelleen savuava taistelutanner, jonka polvensyvyisissä poteroissa kyykistelin rillit huurussa. Minulle tilanne on erityisen vaikea, koska opin jo Suomen poikakoulussa tähyilemään aina itään. Aina. Nyt se ei auta. Jokainen mummo hiukankin liian suuren käsilaukun kanssa on mahdollinen uhka ja jokainen vaateliike mahdollinen helvetti.

Heräiltyäni päätin lähteä keskustaan tarkastelemaan tilannetta. Kuvittelin, että ruotsalaiset olisivat säikkyjä rusakoita. Nyhjöttäisivät kotosalla Göteborgs Postenia ja Expresseniä selaillen. Ratikassa näkemykseni vahvistui. Vaunussa istui lisäkseni vain yksi matkustaja, joka katseli kiinteästi eteen. Ajattelin heti, että nahkatakkinen mies olisi matkalla keskustaan kantamaan isänmaallisen vastuunsa. Todellisuudessa hän luultavasti mietti millaiset bokserit sopisivat syksyisessä viimassa kalvenneelle iholle. Brunnsparkenilla oli pakko naurahtaa. Donitsikojulla oli pidempi jono kuin koskaan ja ihmiset runnoivat sisään Nordstanin ostoskeskukseen uteliaat ilmeet kasvoillaan. Pommiuhka! Meidän kaupungissa!

Poliisipartiot myhäilivät liukuovien edessä ja Pelastusarmeijan kuoro lauleskeli leppoisia kansanlauluja. Uutisryhmä napsi taviksia haastateltaviksi tapahtumasta huumaantuneina. Tunnelma oli kuin parhailla markkinoilla. Sisällä keskusaukion jokaisessa kulmassa päivysti poliisipartio. Muutama yksittäinen koukku tarkasteli Lagerhausin kukkamaljakoita harvinaisen tarkkaan. Suuntasin kohti alakertaa ja sain liukuportaisiin seurakseni kaksi vartijaa. Heidän kasvonsa olivat jo hivenen jännittyneet.

Ostettuani halloweeniksi hamuamani kasvovärit ja tekoveret köpöttelin iloisena kahvittelemaan. Jonossa muutama paikallinen hämmästeli terroriuhkaa. Ilmeisesti Metro-lehti ei kerrokaan kaikkea reaaliajassa, koska tytöille poliisioperaatio oli täysi yllätys.

"Olisin ehkä jäänyt kotiin, jos olisin tiennyt."

Istuin alas ja otin hörpyn kahvikupista. Tämä oli taas osoitus siitä, että karhut voivat tallustella yllättävän kauas. Ehkä jopa omalle kotipihalle. Kaupungilla olo oli kuitenkin kotoisa. Meissä suomalaisissa ja ruotsalaisissa on yllättävän paljon samaa. Terroristeja on pakko etsiä ostoskeskuksesta, vaikka he söisivät puolukoita jo jossain aivan muualla - vähintään yhtä peloissaan kuin tytöt kahvijonossa.

Sataa sukkia

Nyt on mennyt liian kauan viime tekstistä. Sain onneksi sukasta olkapäähän ja otin sen mystisenä kuittina laiskuudestani. Kävelin Olofshöjdin synkkiä kujia, kun jostain tippui sukka. Kesti ehkä puoli minuuttia ja lopulta yksi ikkunoista aukesi. "Hey man, you can keep my sock if you want." Kiitin, ja jätin sukan alueella kiertelevälle susikoiralle.

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet opiskellessa ja tasaisesti erilaisia humppatapahtumia kiertäessä. Toinen presis oli aika kuumottava kokemus. Case oli suht laaja ja istuskeltiin usempi päivä kasista neljään pajattamassa ruotsiksi markkinointisuunnitelmista. Itse presis meni tuttuun tapaan mukavasti, mutta onnistuin kikkailemaan oman osuuteni aika päin helvettiä. Yksi ryhmäni tytöistä tyytyi huomauttamaan, että osuuteni oli hiukan väärin. Ai, ai... on se hienoa olla vaihtari.

Olen pyrkinyt urheilemaan aina, kun ehdin. Paikallinen sali alkaa tulla jo tutuksi. Klönttien nostelu tekee hyvää kaiken ohjelman välillä. Sauna nyt on joka kerta yhtä suuri pettymys, mutta muuten voin suositella Fysikeniä kaikille.

Viikko sitten käytiin pelailemassa lasertagia. Kerättiin 14 hengen porukka ja valmistauduttiin sotimaan tiimeissä. Kunnon äijäilyä siis vaihteeksi. Päästyämme paikalle vetäjä ilmoitti, että taistelemmekin toista jengiä vastaan. Opetuspätkää asteli sitten katselemaan viitisentoista 8-vuotiasta tenavaa kunnon sokerihumalassa. Synttärit olivat jo kovassa vauhdissa. 40 minuutin säälimätön sotatila vyötärönpituisia pikkukavereita vastaan oli terapeuttista. "You americans!" Mahtavaa menoa.

Nyt olen matkalla kohti Tukholmaa, jossa tapaan Lahnan ja Masan. Ollaan kierrelty Jussin kanssa Göteborgia pari päivää. Keskiviikkona otettiin rehelliset suomalaiskännit ja torstaina käytiin katselemassa apinoita. Veikkaisin, että Tukholma tulee olemaan tällä kertaa aika päräyttävä kokemus. Sunnuntaina pitäisi sitten suunnistaa eksoottiselle Itämeren-risteilylle. Vaihtareiden keskuudessa useilla eri nimillä kulkeva risteily saattaa olla aika jäinen. Muutama tuttu luuli, että laivalla viina on ilmaista. Hehkutus kuulostaa jo suht koomiselta. Osa on ehkä jopa hiukan peloissaan.

Bussin ikkunoista näkyvä maisema on luminen, mikä on oikeastaan aika lohduttavaa. Göteborgissa myrskysi aika helvetillisesti, mutta ainakaan aamulla ei näkynyt puuterikerrosta. Aamuyöllä rakeet käynnistivät autojen varashälyttimiä ja tuuli helisytti ikkunoita.

Göteborg on muuttunut ehkä reilussa viikossa kevyeksi syksysimulaattoriksi. Käytännössä on aika mahdotonta ennustaa, millaiselta ulkona näyttää. Välillä vihmoo vettä ja hetken päästä täytyy puskea eteenpäin viiltävässä vastatuulessa. Tällaista se nyt luultavasti tulee olemaan ainakin jonkin aikaa.

Odottelen lunta kahdesta syystä. Ensinnäkin valo tulisi tarpeeseen. Syksy on usein aika unettavaa aikaa. Toiseksi haluan olla paikalla, kun australialaiskaverini näkevät ensimmäistä kertaa elämässään oikeaa lunta. Suomalaisesta tuntuu aika hassulta, ettei joku ole koskaan tehnyt esimerkiksi lumipalloa. Myös kylmyys saattaa olla joillekin pieni järkytys. Esimerkiksi italialaiset ovat jo nyt aika kettuuntuneita tuulisimmista päivistä. Kaikki eivät ole meinanneet uskoa, että pakkanen paukkui eteläisessäkin Suomessa viime vuonna -30 asteessa.

Sain asiallisen palautteen Kauneudelle-tekstistä. Olenkin nyt joutunut tarkkailemaan ruotsalaisnaisia uudestaan. Kaikkien mielestä he eivät ilmeisesti olekaan virheettömiä. Nyt parin päivän kriittisen analyysin jälkeen voin olla taas melko rauhallisin mielin. Kyllä, tuo pelottava naistentauti, eli rupsahtaminen, ei ole iskenyt ruotsalaisnaisiin. Olkaa siis rauhassa. Aiempaan tekstiini ei tule muutoksia, ja siihen voi edelleen viitata tutkimuksissa.

Pientä kuumehourailua

Kolmen tunnin päiväunet päättyvät säpsähdykseen. En hetkeen tiedä, missä olen. On pakko koittaa kädellä päälakea. Juuri äsken ruotsalainen maahanmuuttaja leikkasi pääni paljaaksi Gillette Mach 3 -partahöylällä. Tartun hiuksiini, enkä tunne kaljua paikkaa. Tallella ovat.

Niinpä tietysti, kuume on varmaan edelleen laskemassa. Käytännössä se tarkoittaa todentuntuisia unia ja hourailua. Pienenä yritin raahata kuumeessa pikkusiskoni pihalle tai yksinkertaisesti karjuin läpi yön. Nyt olen kuitenkin Göteborgissa. Pikkusiskot puolestaan Suomessa ja Singaporessa. Päätän kasata ajatukset ja otan koneen esille.

Ulkona alkaa olla vähitellen aika kylmä. Illat ovat viilentyneet huomaamatta. Kaulahuiville alkaisi vähitellen olla käyttöä, mutta olen liian myöhään liikkeellä. Flunssa ehti jo iskeä oikein kunnolla. Tämän jälkeen kestänkin varmaan

minkä tahansa ruotsalaisruton.

Viikko on mennyt aika kaksijakoisissa fiiliksissä. Viikonloppu oli loistava, mutta arjen on pilannut korkea kuume ja esseet. Maanantaina oli aamusta alkaen aika väsynyt olo. Tavallisesti aamujumitus menee ohi noin pannullisella kahvia, mutta nyt olin koko päivän aivan loppu. Iltapäivällä päätin ottaa pienet torkut. Heräsin joskus neljä tuntia myöhemmin ja tajusin, ettei kunto ole ehkä aivan loistokkain. Siitä lähtien olen nukkunut suunnilleen tuplasti normaaliin verrattuna. Nukkuminen on kivaa.

Mutta se siitä. Viikonloppu oli kaikin puolin älyttömän hehkeä. Olin suunnitellut lauantaille huvipuistoilua Lisebergissä ja vaihtaripippaloita. Olin jo Lisebergin porteilla, kun toinen suomalaiskille Henri soitti ja ehdotti reissua Smögenin kalastajapitäjään. Kamera odotti laukussa ja olin toivonut jotain perinteistä. Lähdimmekin neljän äijän porukalla pienelle road tripille kohti kalastajahaalareita ja meriruokaa.

Reissu oli juurikin perinteistä rannikkomaisemaa. Pieniä värikkäitä taloja, kalastajia, verkkokasoja ja merta. Abban tehdasalueen edustalla alkoi jo tuntea syksyn. Tuuli iski rannikolla kasvoihin kylmästi ja kiitin neule- ja takkivalintojani. Päätimme reissun kunnon seafood-kattaukseen. Siihen puolentoista tunnin paluumatka ja kohti etkoja.

Pre-party hoitui tällä kertaa ruotsalaistunnelmissa. Humalafilosofoinnin aiheita olivat muun muassa Nato, nuuska, ja halloween. Oli mukava pajattaa ruotsia ilman sen suurempia paineita. Koululla kommentit pitää aina miettiä etukäteen. Uusiin käsitteisiin ja sanastoon törmää päivittäin, joten keskittyminen on aika välttämätöntä. Muuten putoaa välittömästi kärryiltä.

Nyt on työn alla kaksi esseetä. Onneksi rima ei ole kovinkaan korkealla, koska esimerkiksi jälkimmäisen pituus on noin kaksi A4:sta. Ruotsiksi kirjoittaminen on kuitenkin suhteettoman hidasta - varsinkin, jos kysymykset ovat laajoja. Kotitentti on suunniteltu kattamaan mahdollisimman suuri alue kahdesta kirjasta. Siksi vastausten muotoilu on yllättävän vaikeaa. Kielitaidon rajat tulevat vastaan etenkin, jos vastauksessa pitää soveltaa useampaa teoriaa.

Tänään oli taas yksi organisaatioharjoitus. Viestittelimme kuvitteellisessa yrityksessä duunaritasolta ylimmälle pomolle lappujen avulla. Päädyin duunarilinjalle, joka pysyi koko harjoituksen ajan vailla oikein minkäänlaista tehtävää. Käytännössä kirjoitin puolentoista tunnin harjoituksen aikana yhden lapun. Edessä istunut ruotsalaiskaveri, jonka nimeä en nyt millään muista, huuteli proffalle, että haluaa perustaa oman ja tehokkaamman yrityksen. Oli siis harvinaisen tylsää. Viereisellä linjalla kolme tyttöä jutteli lappujen avulla lounaspaikan valinnasta.

Palautteessa ryhmämme tarkkailija kehui tyttöjen aktiivisuutta. "De skrev alltid nog hade de mycket mycket lapparna." Tästä harjoituksesta pitää siis kirjoittaa kahden sivun essee. Jee.