Finne lisää jäitä viskiin

"Ku tulet niin vanhaksi kuin minä, niin vuos on ku viikko. Se menee nopiaan."

Lahna singahti pari viikkoa sitten Uumajasta tänne, ja se sai ajattelemaan pitkästä aikaa kotia ja kavereita. Katsottiin yhdessä suomalaisia leffoja, Häjyjä ja Varesta, ja luukutettiin naapureiden siunaukseksi kovia klassikoita. Viime viikonloppuna sain pelastuspartion Tampereelta. Käytiin joulumarkkinoilla ja pimeässä satamassa. Ohessa kohotettiin muutama tuoppi hyvien aikojen kunniaksi. Terapeuttista elämää tällainen.

Täällä ajatukset lukittautuvat nopeasti siihen, mitä vastaan sattuu tulemaan. Tuntuu kuin Suomessa aika olisi pysähtynyt. On vain se, mitä täällä näkee, kuulee ja kokee. Kaikki muu on jossain kaukana. Vain kuvista ja kavereista huomaa, että elämä jatkuu.

Lähdin tänne opettelemaan kieltä, tai niin ainakin itselleni uskottelin. Ruotsissa olen kuitenkin huomannut, että ajatukset ovat yhä tiukemmin siinä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Monta iltaa on kulunut kaupungilla kävellessä. Välillä huomaan kulkeneeni kilometrin tai kaksi juurikaan ympärilleni katsomatta. Se on aika parhautta. Näin tapahtuu harvemmin Suomessa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että on tilaa miettiä.

Teininä oli tapana ajella pyörällä jonnekin syrjäiseen paikkaan Paimiossa - eikä sinne muuten ollut pitkä matka. Siellä istuskelin ja kokosin itseäni ehkä tunnin tai pari. Taekwondo-centerillä taas jätin kaikki ajatukset salin ulkopuolelle. Ehkä tuo aika oli juuri siksi omalla tavallaan niin helppoa. Seitsemän kertaa viikossa ajatusten kokoamista. Täällä monikin tilanne tuntuu samanlaiselta. Yhtäkkiä vain tajuaa olevansa jossain ja pystyvänsä miettimään tajuttoman kirkkaasti. Sen jälkeen on jollain oudolla tavalla samanlainen olo kuin pehmeällä kotisohvalla silloin, kun oli potkittu vatsalihakset rullalle.

Ensimmäisten kuukausien sosiaalinen krapula alkaa jo hellittää. Enää ei ole tarvetta juosta jokaisessa paikassa juttelemassa kaikkien kanssa. Kaveripiiri on muotoutunut huomaamatta. Pitänee olla siitä kiitollinen. Nyt tietää aika tarkalleen, missä haluaa milloinkin olla ja miksi.

Kun täällä asiat alkavat vähitellen olla uomissaan, aika tietysti loppuu. Se on se perkele, tiimalasi ja siinä juokseva hiekka. Hiekanjyviä on aina liian vähän, kun niitä tarvitaan. Kuukauden päästä istun jo joulupöydässä isän ja pikkusiskon kanssa. Odotan sitä, mutta samalla jännittää. Pelottaa astua kotiin ja ajatella tätä kaikkea menneenä. Tiedän kokemuksesta, että tästäkin pyrähdyksestä muistaa joskus vuosien päästä vain osan.

Ihmisiä jään kaipaamaan tietysti eniten. Syksy ja alkutalvi ovat olleet yhtä pidennettyä oppituntia eri puolilla maailmaa majailevista tyypeistä. Povitaskuun on jäänyt tärkeimpänä niinkin lattea opetus kuin, että kaikki ovat lopulta erilaisia. Yksilöt, niitä ei voi asettaa lokeroon. Jokainen pitää tuntea, ennen kuin voi ymmärtää mitään.

Toivottavasti olen oppinut tällä reissulla katsomaan tarkemmin. Muita ja ennen kaikkea itseäni. Viikko viikolta kohti joulua - ja Suomea.

Mirmeliryhmä huudettu!

Viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin ryhmätöillä. Jengi ottaa opiskelun täällä aika vakavasti, sillä 10 minuutin presistä ja neljän sivun essetä valmistellaan noin kahdeksan tuntia päivässä. Koko viikon ajan. Itsellä alkaa ajoittain motivaatio hiukan pettää - varsinkin, kun kielen kanssa pitää olla jatkuvasti aika tarkkana. Ryhmässä on onneksi hienoinen naisenemmistö. Jos olen aivan rehellinen, niin olen siis ainoa mies viiden hengen porukassa. Jutut ovat välillä sen mukaisia. Tänään puhuttiin esimerkiksi tunnin verran naisten asemasta ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Voin myöntää rehellisesti olleeni kuunteluoppilas. Nyökyttelin vain ja heittelin väliin oppimaani slangisanaa "Göttmos". Viittaa ilmeisesti loistavaan tai jotain.

Elämä on ollut ryhmäduunien takia tällä viikolla aika rajattua. Neljän seinän sisällä on toisaalta hyvä olla, kun ulkona riehuu tukeva lumimyrsky. Kävin varmuuden vuoksi hakemassa heti alkajaisiksi kaksi pulloa glögiä Hemköpistä, jos vaikka päättävät sulkea yliopiston. Ilmeisesti täällä ei kuitenkaan panikoida, ja saan raahautua perjantaina esittelemään mielipidetutkimusten käyttöä ruotsalaisissa maakuntalehdissä. Hur kul är det! Sitä odotellessa suunnittelen varmaan viikonlopun ohjelman kasaan ja yritän vältellä jossain x-kansiossa odottavaa kirjalistaa. Ryhmäkaveri päätti pilata onnellisen tietämättömyyteni ja kertoi, että pääsen lukemaan Deweyn ylilennokkaita ajatuksia sekä kirjoittamaan niistä jotain mullistavaa.

Auta armias... Ei tästä tainnut sittenkään tulla akateemista riemulomaa. Yllätys.

Kansanhuvina pommiuhka

Pohjoismaalaiset ihmiset ovat luonnostaan uteliaita. Tämä on oma käsitykseni. Jos Suomessa annetaan tiedote metsässä riehuvasta verenhimoisesta emokarhusta, suurin osa ihmisistä juoksee välittömästi metsään 3,2 megapikselin pokkarikamera kourassa. Nalleraukka on luultavasti tässä vaiheessa jo 300 kilometrin päässä mässyttämässä puolukoita.

Eilen Göteborgissa pyörähti käyntiin mielenkiintoinen tapahtumasarja. Kaupunkia tiedotettiin pommiuhasta. Jenkkikaverini kuvaili tilannetta hämmentyneenä: "Come on, we are in Sweden. Bombing Sweden is like kicking a puppy." Näinhän se on. Kuka nyt ruotsalaisia pommittaisi?Pellavapäät ovat yleisesti suojeltua kansaa, jota ei yksinkertaisesti saa kiusata. Länsinaapurimme miehet ovat rillipäisiä larppaajia, joita pidetään herttaisina yksineläjinä. Naiset taas ovat liian kauniita kiusattaviksi.

Tänään uutiset olivat levinneet jo kaikkialle. Äitini hermoili kotona ilman ruotsalaista puhelinnumeroani. Ajatuksissa oli luultavasti edelleen savuava taistelutanner, jonka polvensyvyisissä poteroissa kyykistelin rillit huurussa. Minulle tilanne on erityisen vaikea, koska opin jo Suomen poikakoulussa tähyilemään aina itään. Aina. Nyt se ei auta. Jokainen mummo hiukankin liian suuren käsilaukun kanssa on mahdollinen uhka ja jokainen vaateliike mahdollinen helvetti.

Heräiltyäni päätin lähteä keskustaan tarkastelemaan tilannetta. Kuvittelin, että ruotsalaiset olisivat säikkyjä rusakoita. Nyhjöttäisivät kotosalla Göteborgs Postenia ja Expresseniä selaillen. Ratikassa näkemykseni vahvistui. Vaunussa istui lisäkseni vain yksi matkustaja, joka katseli kiinteästi eteen. Ajattelin heti, että nahkatakkinen mies olisi matkalla keskustaan kantamaan isänmaallisen vastuunsa. Todellisuudessa hän luultavasti mietti millaiset bokserit sopisivat syksyisessä viimassa kalvenneelle iholle. Brunnsparkenilla oli pakko naurahtaa. Donitsikojulla oli pidempi jono kuin koskaan ja ihmiset runnoivat sisään Nordstanin ostoskeskukseen uteliaat ilmeet kasvoillaan. Pommiuhka! Meidän kaupungissa!

Poliisipartiot myhäilivät liukuovien edessä ja Pelastusarmeijan kuoro lauleskeli leppoisia kansanlauluja. Uutisryhmä napsi taviksia haastateltaviksi tapahtumasta huumaantuneina. Tunnelma oli kuin parhailla markkinoilla. Sisällä keskusaukion jokaisessa kulmassa päivysti poliisipartio. Muutama yksittäinen koukku tarkasteli Lagerhausin kukkamaljakoita harvinaisen tarkkaan. Suuntasin kohti alakertaa ja sain liukuportaisiin seurakseni kaksi vartijaa. Heidän kasvonsa olivat jo hivenen jännittyneet.

Ostettuani halloweeniksi hamuamani kasvovärit ja tekoveret köpöttelin iloisena kahvittelemaan. Jonossa muutama paikallinen hämmästeli terroriuhkaa. Ilmeisesti Metro-lehti ei kerrokaan kaikkea reaaliajassa, koska tytöille poliisioperaatio oli täysi yllätys.

"Olisin ehkä jäänyt kotiin, jos olisin tiennyt."

Istuin alas ja otin hörpyn kahvikupista. Tämä oli taas osoitus siitä, että karhut voivat tallustella yllättävän kauas. Ehkä jopa omalle kotipihalle. Kaupungilla olo oli kuitenkin kotoisa. Meissä suomalaisissa ja ruotsalaisissa on yllättävän paljon samaa. Terroristeja on pakko etsiä ostoskeskuksesta, vaikka he söisivät puolukoita jo jossain aivan muualla - vähintään yhtä peloissaan kuin tytöt kahvijonossa.

Sataa sukkia

Nyt on mennyt liian kauan viime tekstistä. Sain onneksi sukasta olkapäähän ja otin sen mystisenä kuittina laiskuudestani. Kävelin Olofshöjdin synkkiä kujia, kun jostain tippui sukka. Kesti ehkä puoli minuuttia ja lopulta yksi ikkunoista aukesi. "Hey man, you can keep my sock if you want." Kiitin, ja jätin sukan alueella kiertelevälle susikoiralle.

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet opiskellessa ja tasaisesti erilaisia humppatapahtumia kiertäessä. Toinen presis oli aika kuumottava kokemus. Case oli suht laaja ja istuskeltiin usempi päivä kasista neljään pajattamassa ruotsiksi markkinointisuunnitelmista. Itse presis meni tuttuun tapaan mukavasti, mutta onnistuin kikkailemaan oman osuuteni aika päin helvettiä. Yksi ryhmäni tytöistä tyytyi huomauttamaan, että osuuteni oli hiukan väärin. Ai, ai... on se hienoa olla vaihtari.

Olen pyrkinyt urheilemaan aina, kun ehdin. Paikallinen sali alkaa tulla jo tutuksi. Klönttien nostelu tekee hyvää kaiken ohjelman välillä. Sauna nyt on joka kerta yhtä suuri pettymys, mutta muuten voin suositella Fysikeniä kaikille.

Viikko sitten käytiin pelailemassa lasertagia. Kerättiin 14 hengen porukka ja valmistauduttiin sotimaan tiimeissä. Kunnon äijäilyä siis vaihteeksi. Päästyämme paikalle vetäjä ilmoitti, että taistelemmekin toista jengiä vastaan. Opetuspätkää asteli sitten katselemaan viitisentoista 8-vuotiasta tenavaa kunnon sokerihumalassa. Synttärit olivat jo kovassa vauhdissa. 40 minuutin säälimätön sotatila vyötärönpituisia pikkukavereita vastaan oli terapeuttista. "You americans!" Mahtavaa menoa.

Nyt olen matkalla kohti Tukholmaa, jossa tapaan Lahnan ja Masan. Ollaan kierrelty Jussin kanssa Göteborgia pari päivää. Keskiviikkona otettiin rehelliset suomalaiskännit ja torstaina käytiin katselemassa apinoita. Veikkaisin, että Tukholma tulee olemaan tällä kertaa aika päräyttävä kokemus. Sunnuntaina pitäisi sitten suunnistaa eksoottiselle Itämeren-risteilylle. Vaihtareiden keskuudessa useilla eri nimillä kulkeva risteily saattaa olla aika jäinen. Muutama tuttu luuli, että laivalla viina on ilmaista. Hehkutus kuulostaa jo suht koomiselta. Osa on ehkä jopa hiukan peloissaan.

Bussin ikkunoista näkyvä maisema on luminen, mikä on oikeastaan aika lohduttavaa. Göteborgissa myrskysi aika helvetillisesti, mutta ainakaan aamulla ei näkynyt puuterikerrosta. Aamuyöllä rakeet käynnistivät autojen varashälyttimiä ja tuuli helisytti ikkunoita.

Göteborg on muuttunut ehkä reilussa viikossa kevyeksi syksysimulaattoriksi. Käytännössä on aika mahdotonta ennustaa, millaiselta ulkona näyttää. Välillä vihmoo vettä ja hetken päästä täytyy puskea eteenpäin viiltävässä vastatuulessa. Tällaista se nyt luultavasti tulee olemaan ainakin jonkin aikaa.

Odottelen lunta kahdesta syystä. Ensinnäkin valo tulisi tarpeeseen. Syksy on usein aika unettavaa aikaa. Toiseksi haluan olla paikalla, kun australialaiskaverini näkevät ensimmäistä kertaa elämässään oikeaa lunta. Suomalaisesta tuntuu aika hassulta, ettei joku ole koskaan tehnyt esimerkiksi lumipalloa. Myös kylmyys saattaa olla joillekin pieni järkytys. Esimerkiksi italialaiset ovat jo nyt aika kettuuntuneita tuulisimmista päivistä. Kaikki eivät ole meinanneet uskoa, että pakkanen paukkui eteläisessäkin Suomessa viime vuonna -30 asteessa.

Sain asiallisen palautteen Kauneudelle-tekstistä. Olenkin nyt joutunut tarkkailemaan ruotsalaisnaisia uudestaan. Kaikkien mielestä he eivät ilmeisesti olekaan virheettömiä. Nyt parin päivän kriittisen analyysin jälkeen voin olla taas melko rauhallisin mielin. Kyllä, tuo pelottava naistentauti, eli rupsahtaminen, ei ole iskenyt ruotsalaisnaisiin. Olkaa siis rauhassa. Aiempaan tekstiini ei tule muutoksia, ja siihen voi edelleen viitata tutkimuksissa.

Pientä kuumehourailua

Kolmen tunnin päiväunet päättyvät säpsähdykseen. En hetkeen tiedä, missä olen. On pakko koittaa kädellä päälakea. Juuri äsken ruotsalainen maahanmuuttaja leikkasi pääni paljaaksi Gillette Mach 3 -partahöylällä. Tartun hiuksiini, enkä tunne kaljua paikkaa. Tallella ovat.

Niinpä tietysti, kuume on varmaan edelleen laskemassa. Käytännössä se tarkoittaa todentuntuisia unia ja hourailua. Pienenä yritin raahata kuumeessa pikkusiskoni pihalle tai yksinkertaisesti karjuin läpi yön. Nyt olen kuitenkin Göteborgissa. Pikkusiskot puolestaan Suomessa ja Singaporessa. Päätän kasata ajatukset ja otan koneen esille.

Ulkona alkaa olla vähitellen aika kylmä. Illat ovat viilentyneet huomaamatta. Kaulahuiville alkaisi vähitellen olla käyttöä, mutta olen liian myöhään liikkeellä. Flunssa ehti jo iskeä oikein kunnolla. Tämän jälkeen kestänkin varmaan

minkä tahansa ruotsalaisruton.

Viikko on mennyt aika kaksijakoisissa fiiliksissä. Viikonloppu oli loistava, mutta arjen on pilannut korkea kuume ja esseet. Maanantaina oli aamusta alkaen aika väsynyt olo. Tavallisesti aamujumitus menee ohi noin pannullisella kahvia, mutta nyt olin koko päivän aivan loppu. Iltapäivällä päätin ottaa pienet torkut. Heräsin joskus neljä tuntia myöhemmin ja tajusin, ettei kunto ole ehkä aivan loistokkain. Siitä lähtien olen nukkunut suunnilleen tuplasti normaaliin verrattuna. Nukkuminen on kivaa.

Mutta se siitä. Viikonloppu oli kaikin puolin älyttömän hehkeä. Olin suunnitellut lauantaille huvipuistoilua Lisebergissä ja vaihtaripippaloita. Olin jo Lisebergin porteilla, kun toinen suomalaiskille Henri soitti ja ehdotti reissua Smögenin kalastajapitäjään. Kamera odotti laukussa ja olin toivonut jotain perinteistä. Lähdimmekin neljän äijän porukalla pienelle road tripille kohti kalastajahaalareita ja meriruokaa.

Reissu oli juurikin perinteistä rannikkomaisemaa. Pieniä värikkäitä taloja, kalastajia, verkkokasoja ja merta. Abban tehdasalueen edustalla alkoi jo tuntea syksyn. Tuuli iski rannikolla kasvoihin kylmästi ja kiitin neule- ja takkivalintojani. Päätimme reissun kunnon seafood-kattaukseen. Siihen puolentoista tunnin paluumatka ja kohti etkoja.

Pre-party hoitui tällä kertaa ruotsalaistunnelmissa. Humalafilosofoinnin aiheita olivat muun muassa Nato, nuuska, ja halloween. Oli mukava pajattaa ruotsia ilman sen suurempia paineita. Koululla kommentit pitää aina miettiä etukäteen. Uusiin käsitteisiin ja sanastoon törmää päivittäin, joten keskittyminen on aika välttämätöntä. Muuten putoaa välittömästi kärryiltä.

Nyt on työn alla kaksi esseetä. Onneksi rima ei ole kovinkaan korkealla, koska esimerkiksi jälkimmäisen pituus on noin kaksi A4:sta. Ruotsiksi kirjoittaminen on kuitenkin suhteettoman hidasta - varsinkin, jos kysymykset ovat laajoja. Kotitentti on suunniteltu kattamaan mahdollisimman suuri alue kahdesta kirjasta. Siksi vastausten muotoilu on yllättävän vaikeaa. Kielitaidon rajat tulevat vastaan etenkin, jos vastauksessa pitää soveltaa useampaa teoriaa.

Tänään oli taas yksi organisaatioharjoitus. Viestittelimme kuvitteellisessa yrityksessä duunaritasolta ylimmälle pomolle lappujen avulla. Päädyin duunarilinjalle, joka pysyi koko harjoituksen ajan vailla oikein minkäänlaista tehtävää. Käytännössä kirjoitin puolentoista tunnin harjoituksen aikana yhden lapun. Edessä istunut ruotsalaiskaveri, jonka nimeä en nyt millään muista, huuteli proffalle, että haluaa perustaa oman ja tehokkaamman yrityksen. Oli siis harvinaisen tylsää. Viereisellä linjalla kolme tyttöä jutteli lappujen avulla lounaspaikan valinnasta.

Palautteessa ryhmämme tarkkailija kehui tyttöjen aktiivisuutta. "De skrev alltid nog hade de mycket mycket lapparna." Tästä harjoituksesta pitää siis kirjoittaa kahden sivun essee. Jee.

Uutisia saunassa

Tervaa, punaisena hehkuvat kivet, koivuvihdat ja kirvelevät selät. Sitä on sauna. Viinapullo ja kulunut pyyhe. Me suomalaiset olemme kasvaneet saunassa. Jotkut syntyneetkin. Olemme yrittäneet sinnitellä isien, äitien, isoisien ja isoäitien vieressä ylimmillä lauteilla, ennen pyöräilyn opettelua. Korvat ovat kirvelleet kuin pahimmat avohaavat, mutta olemme kasvaneet kulttuuriimme.

"Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut." -Mökkisaunan kyltti lapsuudesta

Istuin kesäisessä saunassa Kojonperän korpimailla. Illalla saattoi nähdä kymmeniä peuroja, jos jaksoi ajaa viiden kilometrin matkan. Siellä pappani opetti minut saunomaan. Luovuttaja oli heikko, eikä sauna ollut neiteilyä varten. Siellä käytiin polttamassa uloin ihokerros tuhkaksi ja pesemässä varpaanvälit tervasaippualla.

Sauna on minulle äärettömän tärkeä paikka. Kun jokin ei toimi, niin sauna varmasti kunnossa. Siellä voi koota ajatukset ja langettaa polttavia rangaistuksia itselle. Joskus taas voi istuskella ja antaa kevyemmän löylyn rentouttaa. Kun on tarpeeksi kuuma voi juuri ennen lähtöä nosta pään lähelle kattoa ja polttaa korvat samalla tavalla kuin pienenä. Ja vähintään kerran vuodessa pitää tehdä vihta. Sellainen oikein perinteinen ja kunnollinen.

Ruotsissa törmäsin hiukan erilaiseen saunakulttuuriin. En ole oikeastaan yllättynyt, vaan rehellisen järkyttynyt. Syvä myötähäpeäni paikallista löylyttömyyskulttuuria kohtaan nousi eilen. Kävelin läheiseen kuntokeskukseen ja ostin vihdoinkin jäsenkortin. Varmistin vielä hollantilaiskaveriltani, että paikassa todella on sauna. Stephen vakuutteli, että suihkutilan vieressä on kunnioitettavan kokoinen kuuma keidas. Loistavaa? Ei oikeastaan.

Innostuneena vedin läpi kunnon treenin ja astelin alas pukuhuoneisiin. Sauna! Olin tätä ennen päässyt Göteborgissa saunomaan vain kerran. Silloin varasin massiivisen tilan asuinalueeltani ja sain nauttia kaikessa rauhassa. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen. Astelin iloisena saunatilaan ja... En ollut uskoa silmiäni. Lauteilla istui yksi ruotsalainen lukemassa lehteä. Siis päivän sanomalehteä. Eikä tämä ole ilmeisesti mitenkään kummallista, sillä lauteille oli heitelty sekalaiseen järjestykseen noin kymmenen päivälehteä. Lämpöä tässä suhteellisen tilavassa bastussa oli noin 60 astetta. Se voi kuulostaa sopivalta, mutta ei sitä todellakaan ole.

Ajattelin, että tilanne on aina korjattavissa. Päätinkin etsiä löylykiulun ja kauhan. Voitte varmaan arvata, löytyikö sellaisia. No, ei. Eihän niitä löytynyt. Ja kiukaalla oli liian vähän kiviä. Vastukset törröttivät surullisen mustuneina pienien murkuloiden välistä.

Kaikkein pahinta oli se, etten ole oikein tottunut lehtien lueskeluun saunassa. Yhtäkkiä oli todella outoa istua alasti häiritsemässä toisen iltauutiskatsausta. Tätä täydensivät vielä kaksi muuta lauteille saapunutta ruotsalaista. Kummatkin olivat kietoneet pyyhkeet lanteilleen kuin hameet. Yhtäkkiä tajusin, että olin ainoa alasti saunova kuntoilija. Enkä edes lukenut lehteä. Ikävä kyllä se riitti. Päätin poistua paikalta ilman kirvelevää selkää. Ilman tervalta haisevia varpaita. Ilman löylyvihtaa. Ilman kunnioitettavaa löylykokemusta.

Onneksi mittarissa luki sentään suomalaisittain "Sauna".

Luppakorva Suomesta

Viides viikko alkaa vähitellen sarastaa. Jotenkin maanantaisin alkaa olla jo aika rento olo. Viikolla riittää hyvin tekemistä, mutta peruskaava on aika selvä. Alkuviikosta luentoja, kirjoja, salia ja pyykit. Tälläkin hetkellä alakerrassa kaksi kuivauskonetta ja yksi pesukone jauhavat boksereitani paraatikuntoon. Joskus keskiviikkona alkaa viikonlopun suunnittelu.

Aika tuntuu tässä vaiheessa liitävän tajutonta tahtia. Päivät lipuvat ohi uskomattoman nopeasti. Tänne saapuessani ajattelin, että alussa voi ottaa rauhallisemmin. Kiinnostavat reissut ehtii joka tapauksessa tekemään. Nyt on alkanut jo hiukan pelottaa. Tässä olisi vielä aika paljon ideoita: Köpis, Oslo, Bergen, Saksa, Stokis ja Tallinna. Lista on täydentynyt pikku hiljaa. Uusin lisäys on Bergen, jossa haluan nähdä lettejään pyörittäviä turskia. Katsoin eilen pitkästä aikaa dokumentin norjalaisen black metalin noususta ja synkistä vuosista 1990-luvun alussa. Siellä tehtiin kovaa rikosjournalismia - joskin hiukan sensaatiohakuisesti.

Viikko näyttää harvinaisen tavalliselta. Pelkkiä luentoja ja tenttikysymysten odottelua. Kämppä olisi pienen siivouksen tarpeessa, mutta ehtiihän sitä. Olen tähän asti ollut suht tyytyväinen kotikolooni. Ainoa miinus tulee varmaan siitä, ettei täällä ole juurikaan yhteisiä oleskelutiloja. Ainoa mahdollinen paikka tavata porukkaa on keittiö, eikä se oikeastaan kiinnosta kovinkaan usein. Jotenkin tykkään syödä omassa huoneessa, vaikka ajoittain seura onkin paikallaan. Jaan keittiön neljän mun kanssa. Kaksi heistä on saksalaisia, yksi kiinalainen ja yksi ruotsalainen. Eli ruotsiakin pääsee ajoittain jauhamaan.

Käytännön svenska sujuu jo paremmin kuin alussa. Aivan kaikesta ei tietenkään pysty puhumaan, mutta aika sujuvasti olen onnistunut välttelemään englantia. Viikonloppuna baarissa tuli jo kehujakin. Ilmeisesti en ole maan huonoiten puhuva maahanmuuttaja. Enkku taas paranee aika automaattisesti vaihtareiden kanssa pyöriessä. Ajoittain olen törmännyt huonoihinkin päiviin. Joskus kieli ei vain meinaa sujua.

Yksi esimerkki kielen kangertelusta on ensimmäinen presentaatiomme. Olin valmistautunut kohtuullisen hyvin. Koska työhön sisältyi ruotsalaiseen tapaan roolileikkejä ja näyttelyä, sain helpoimmat osat. Näyttelin yhdessä kohtauksessa lapinsuomenkoiraa (finsk lapphund) ja toisessa vanhaa mummoa. Käytännössä siis muut selittivät ja näyttelivät erästä hississä tapahtunutta viestintätilannetta ja ainoa suomalaiskille haukkui ja kuolasi lattialla. Ykkösosuus meni siis mukavasti. Toisessa tehtävänä oli ihailla herrasmiehiä, jotka auttoivat minut hissiin. "Ooo, hur mysigt! Hur många getlemannen har vi här. Ett, två... Oi, oi." Tämäkään ei tuottanut vaikeuksia.

Ongelmia alkoi ilmaantua vasta viimeisessä osiossa, jossa esittelin loppupäätelmämme. Jostain syystä esitelmässä improvisoitiin paljon. Kun vuoroni lopulta tuli, kaikki oli jo sanottu. siis oikeasti aivan kaikki. Heitin tylysti muistilaput pöydälle ja yritin improvisoida. Voin kertoa, ettei se mennyt aivan toivotulla tavalla. Käytännössä hoin yksinkertaisia ja lyhyitä lauseita, joissa käytin alan sanastoa. Porukalla oli ilmeisesti hauskaa. Ja sehän olikin harjoituksen päätarkoitus: "Ha roligt!"

Hissillä viikonloppuun

Ensimmäiset ryhmätyöt takana. Ruotsalaiseen tyyliin tärkein ohje kaikissa esitelmissä ja muissa on: "Ha roligt!" Käytännössä siis presentaatioissa ei saa käyttää tylsiä apuvälineitä, kuten Power Pointia tai muistiinpanoja. Esitelmät vedetään läpi näyttelemällä. Jos on paikalla, pääsee läpi. Jos ei ole, voi kirjoittaa esseen.

Ensimmäinen tehtävä oli observationsuppgift. Tarkkailimme kaupungilla ihmisiä ja heidän käyttäytymistään. Pienryhmämme pääsi kahden tunnin arpomisen jälkeen yhteisymmärrykseen ja päädyimme Nordstanin ostoskeskuksen hissiin ihmettelemään ihmisten toimintaa pienessä tilassa. Suhasimme sillä helvetin laatikolla ylös ja alas puolitoista tuntia. Mummot hämmästelivät kohteliaita nuorukaisia, jotka pitivät ovea auki. Oli oikeinkin luppoisaa. Tämä on ehkä parhaimpia "tenttejä", joita olen suorittanut.

Arkiviikko loppui siis messevissä merkeissä, vaikka kirjat köllöttelevät edelleen jossakin mystisessä postin piilopaikassa. Alkuperäinen ajatus oli lähteä perjantaina road tripille, mutta ryhmätyö vei tämän mahdollisuuden. Sen sijaan päädyimme kahden muun suomalaisjätkän kanssa ruotsalaisten pippaloihin Berker Jarlin asuntolapyhäkköön. Puhuin paljon ruotsia ja löysin vessan. Viimeksi hoidin luonnolliset toiminnot pihalla ja kirosin puuttuvaa kusipaikkaa. Kyllä täällä vaihdossa vain oppii uusia asioita.

Koska veri veti taas keskustaan, lähdimme puoliltaöin Karisma-klubille. Mestassa piti olla collegebileet. Varsin kohtuullisen 13 euron sisäänpääsymaksun maksettuamme oli pienoinen pettymys, että paikka oli todellisuudessa täynnä lukioikäisiä. Eikä yhtään cheerleaderiä. Epic fail siis kaikin tavoin. Kalja oli tuhottoman kallista ja musiikki koostui lähinnä yksinkertaisesta biitistä: tum, tum, tum. Kerran taisin kuulla myös tumtumin, mutta en mene vannomaan. Jaksoimme Karismassa ainakin puoli tuntia. Sitten kiitos ja hyvästi.

Tässä vaiheessa alkoi jo olla niin hyvä tunnelma päällä, että suuntasimme hiukan rokahtavampaan ympäristöön. Sticky Fingersillä on jokseenkin legendaarinen maine täällä. Kaikki paikassa käyneet ovat vähintään kehuneet. Ja sisäänpääsykin oli vain reilut 6 euroa. Tietysti tähän lisättiin sisätiloissa vielä 50 kruunun narikka. No, noin 23 euroa köyhempänä oli varsin kevyt heittää urku auki. Laulu lähti soimaan ja löysin etsimäni. Sticky Fingersiin tulen luultavasti palaamaan monta kertaa.

Eilen olikin sitten parantavan pizzan paikka. Olofshöjdin vieressä on messevä lättytehdas, jossa pizzoja pyörittelee kyseisen lajin ruotsinmestari. Diplomi löytyy seinältä. Koska edellisen illan ostosreissulta oli jäänyt vielä muutama huurteinen, lähdin Cafe Olofiin synttärikemuihin. Matkaa kyseiseen lupansa menettäneeseen opiskelijajuottolaan kertyy kotiovelta 30 metriä. Olinkin varautunut tarvittaessa konttaamaan kotiin. Yllätyksekseni synttäreillä oli ehkäpä paras meininki, mihin olen täällä törmännyt. Vaihtariporukka on jo tutustunut suht hyvin toisiinsa ja ensimmäiset romanttiset rituaalit alkoivat nostaa päätään. Itse keskityin todistamaan suomalaisuuttani juomalla muiden vodkaa ja juttelemalla suunnilleen kaikkien kanssa. Jossain vaiheessa vaihdoin korvista erään saksalaisen kanssa. Turkkilainen aukoi päätään miesten koruista. Nyökyttelin ja join hänen vodkaansa. Suuret kiitokset tästä.

Tämä päivä on kulunut amerikkalaisen televisioviihteen ja Ruotsin vaalien merkeissä. Kummatkin ovat järkyttäneet ja viihdyttäneet. Vaalit enimmäkseen kuitenkin järkyttäneet. Euroopassa on ilmeisesti jonkinlainen trendi, että maahanmuuttokriittiset puolueet puskevat läpi. Ruotsissa tätä näkökulmaa edustaa Sverigedemokraterna. Suomalaisesta keskustelusta poiketen täällä puhutaan rasistisesta puolueesta. Muut puolueet ovatkin kiirehtineet kieltäytymään yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa. Sen sijaan hyvin menestyneet ruotsalaiset porvarit ovat ehdottamassa yhteistyötä Miljöpartietin kanssa. Siinä homma pähkinänkuoressa.

Mutta niin, se vaaleista. Ryhmätyöt jatkuvat huomenna viimeistelyllä ja tiistaina pääsen lauteille. En tiedä vielä, tarvitaanko presentaatiossa esiintymisasuja, mutta olen varautunut pukeutumaan koiraksi.

Ruotsalaisista:

1. Ruotsin vaalit 2010 olivat historialliset.

2. Suurin osa ruotsalaisista haluaa oppia sanomaan kippis.

3. Karisma on paska yökerho.